Meille Marimekossa pitkäikäisyys tarkoittaa yhdistelmää ajatonta estetiikkaa ja korkeaa laatua. Vuonna 2023 reklamoitujen tuotteiden osuus myydyistä tuotteista oli 0,4 prosenttia.
Yksi avaintekijöistämme laadun varmistamisessa on Marimekon oma tekstiililaboratorio, jossa tehdään eri materiaaleille vuosittain yli 5 000 testiä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaiselle materiaalille ja tuotteelle tehdään useita testejä. Materiaaleja voidaan testata muun muassa kutistuvuuden, värinpitävyyden, kulutuksenkeston ja nukkaantumisen osalta.
Tekstiililaboratoriomme tekee tiivistä yhteistyötä kangaspainomme kanssa. Sekä tekstiililaboratorio että kangaspaino sijaitsevat pääkonttorimme yhteydessä Helsingin Herttoniemessä, mikä mahdollistaa saumattoman kehitystyön eri toimintojen välillä.
Kaikki pohjakankaat testataan ennen kuin ne otetaan tuotantoon ja hyväksytään käytettäviksi mallistoissa. Materiaalitestauksen lisäksi testaamme uusia tuotteita myös jokapäiväisessä käytössä ennen niiden tuomista mallistoihin. Näin pystymme varmistamaan, että tuotteet tuovat iloa pitkään, kuluttajalta toiselle.
Myös uusien materiaali-innovaatioiden on täytettävä tiukat laatuvaatimuksemme
Materiaalivalinnoilla on tärkeä rooli tuotteiden ympäristövaikutusten vähentämisessä. Materiaalivalintojamme ohjaa uusi materiaalistrategiamme, joka on alkanut näkymään viime vuosina mallistoissamme, joissa esimerkiksi kierrätettyjen ja luomumateriaalien osuus on kasvanut.
”Materiaalistrategiamme tavoite on varmistaa siirtyminen esimerkiksi luomu- ja kierrätettyihin materiaaleihin säilyttäen samalla ajattoman designin ja pitkäikäisyyden, jotka ovat aina olleet osa Marimekon DNA:ta. Kaiken tämän ytimessä on korkea laatu. Uusien materiaalien pitää täyttää samat tiukat laatuvaatimukset kuin kaikkien muidenkin Marimekon materiaalien ja tuotteiden”, sanoo Marimekon laatupäällikkö Hanna Raatikka.
”Se, että meillä on tekstiililaboratorio pääkonttorimme yhteydessä Helsingin Herttoniemessä, takaa saumattoman yhteistyön eri toimintojemme välillä. Monet innovaatiot, kuten uudet tekstiilimateriaalit ja kasvipohjaiset väriaineet, edellyttävät, että kangaspaino, tuotekehitys, design, vastuullisuustiimi, laatutiimi ja tekstiililaboratorio työskentelevät tiiviisti yhdessä”, Raatikka toteaa.